Jacques-François Delyen

Nuoruus ja koulutus Gentissä

Jacques-François Delyen saapui maailmaan Gentissä 25. heinäkuuta 1684. Hänen varhaislapsuutensa Flanderin kreivikunnassa loi perustan elämälle, joka kuluisi muiden kasvojen ja tekstuurien tarkkaavaisessa havainnoinnissa. Gentin rauhalliset alkuvuodet johdattivat hänet lopulta maalaustaiteen virallisten opintojen pariin, polulle, joka määrittäisi hänen merkityksensä ranskalaisessa taideskenessä.

Vuosien 1710 ja 1715 välisenä aikana Jacques-François Delyen työskenteli oppipoikana Nicolas de Largillierren alaisuudessa. Tämä opiskeluvuosien jakso oli muovaava, sillä hän vietti nuo vuodet imien itseensä opettajansa erityisiä maneereita ja teknisiä tapoja. Hän oli Nicolas de Largillierren oppilas, ja vanhemman mestarin tyylin vaikutus säilyi näkyvänä siinä tavassa, jolla Delyen lähestyi kohteitaan. Hän tarkkaili, kuinka Largillierre käsitteli valoa ja muotoa, omaksuen samankaltaisen tavan nähdä maailmaa, joka myöhemmin tulisi leimaamaan hänen omaa kättään.

Akateeminen ura ja ammatillinen elämä

Delyen vakiinnutti asemansa ranskalaisessa taidepiirissä keskittyen vakaasti muotokuvataiteeseen. Hänen matkansa kohti virallista tunnustusta johti hänet kuninkaalliseen taide- ja veistokoulun akatemiaan, johon hän hyväksyttiin vuonna 1725. Tämä tunnustus varmistui hänen akatemian teostensa sekä erityisesti maalarin Nicolas Bertinin ja kuvanveistaja Guillaume Coustoun muotokuvien avulla.

Hänen läsnäolonsa institutionaalisessa taidemaailmassa jatkui vuosia. Vuosien 1737 ja 1747 välisenä aikana hän esitteli teoksiaan säännöllisesti akatemiassa. Nämä näyttelyt merkitsivät aikaa jatkuvaa ammatillista toimintaa Pariisissa ennen hänen kuolemaansa vuonna 1761. Hänen työssään heijastui usein akatemian vaatima tekninen tarkkuus, erityisesti siinä tavassa, jolla hän vangitsi kohteidensa kasvonpiirteet ja olemuksen.

Merkittävät muotokuvat ja itseriippuvuudet

Jacques-François Delyenin sivellintojälki kääntyi usein sisäänpäin, vangiten lähellä olevien ihmisten kasvot ja sielunmaisemat. Vuonna 1714 hän maalasi itseriippuvuuden, joka lepää nykyään Nîmesin musée des Beaux-Arts* -museossa. Samana vuonna hän loi muotokuvan äidistään, teoksen, joka on myös säilytetty Nîmesin taidemuseossa. Nämä varhaiset työt paljastavat vakaan käden, joka keskittyi yksilön hiljaiseen ja arvokkaaseen läsnäoloon.

Taiteilijan maineen kasvaessa hänen kohteikseen siirtyivät yhteiskunnallisesti merkittävät henkilöt. Vuonna 1725 hän viimeisteli veistäjä Guillaume Coustoun muotokuvan, teoksen, joka auttoi häntä saavuttamaan jäsenyyden kuninkaallisessa akatemiassa. Samana vuonna hän maalasi Nicolas Bertinin, maalaria, joka on kuvattu työssään valmistellen luonnosta omaa kangasta varten. Nämä muotokuvat ilmentävät erityistä kiinnostusta sitä kohtaan, miten valo laskeutuu ihon tekstuureille ja ammatinharjoituksen välineille.

• Miehen muotokuva, 1739
• Naisen muotokuva kaivolla, 1742
• Mies juomassa viiniköynnöksen alla, 1745
• Nicolas René Berryerin muotokuva, 1750

Muita merkittäviä teoksia

Virallisten akateemisten opintojen ulkopuolella Delyenin sivellin tavoitti moninaisia aiheita, jotka irrottautuivat virallisen muotokuvataiteen tiukoista säännöistä. Vuonna 1731 hän maalasi teoksen La Marmotte, joka paljastaa uuden ja mielenkiintoisen puolen hänen taiteellisesta kiinnostuksestaan eri aihepiireihin. Myöhemmin, vuonna 1739, hän kohdisti huomionsa miehen muotokuvaan, keskittyen erityisesti yksilön läsnäoloon ja olemukseen. Nämä teokset osoittavat, kuinka taitava hän oli soveltamaan teknistä osaamistaan hyvin erilaisiin sommitelmiin Pariisin vuosien aikana.

Hänen myöhemmät vuotensa olivat jatkuvaa aikansa ihmisten dokumentointia. Vuonna 1742 hän loi muotokuvan naisesta kaivolla, kohtaus, joka vihjaa tiettyyn, kenties epävirallisempaan ja arkisempaan ympäristöön. Vuoteen 1750 tultaessa hänen tuotantoonsa kuului Nicolas René Berryerin muotokuva, miehen, joka toimi poliisiluutnanttina. Tämä maalaus säilyy elävänä todistuksena miehen asemasta ja ulkonäöstä tuona aikakautena.